Seuraavaksi tulee paljastus elävästä elämästä: hyvä ruoka on hyvää. Ostatin tänään itselleni avokadoa, kiiwiä ja raejuustoa. Tai no en pelkästään itselleni mut you know. Yllätyssektorina oli pätkispussi. Lounaalla oli mozzarellaa makaronin ja jauhelihan kanssa lisukkeena. Puffetti, vesimelonia ja teetä vielä ja nam. Kaikkea nomssia.
Ajattelin taas ottaa lungisti, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Katsottuani kaksi jaksoa Pasilaa huomasin siivoavani vaatekaappia. Olisi sekin pitänyt tehdä aikaa sitten. Kolme isoa muovipussillista vaatteita lähtee pois, paljon tuli heitettyä myös ihan roskiin tai räsyiksi.
Kaapin perältä löytyi äidin hulmuavahelmainen pitkä hame. Sovitin sitä ihan piruuttani ja huomasin pitäväni siitä jollain kieroutuneella tavalla. Tosin näytin mielestäni liikaa fantasiakirjan hahmolta ruskeassa pitkässä hameessa. Nostin hameen kainaloihin ja laitoin vyötärölle vyön. Kyllä, se on ihan selkeästi mun uusi mekko. Äitikin tykästyi :D Pitää tosin tehdä vähän kavennusta siihen hameeseen/mekkoon.
Vaatekaapin siivous sai aikaan filosofista pohdintaa. Kyllä, kuulostaa typerältä, mutta näin kävi. Minkä vitsauksen ihmiskunta keksi kun laittoi ensimmäiset lannevaatteet ylle. Tai no ei se ihan silloin alkanut. Vaatehelvetistä tuli arkea kun joku keksi, että pukeutumista pitäisi miettiä. Tuli muoti ja tyylitaju. Vaatekaapit täyttyivät toinen toistaan kivemmilla vaatteilla, jotka eivät sitten sopineetkaan yhteen. Tuli vaatekriisit. Vaatehelvetti tuli kaapista ulos.
Päätin, että ostan vähän järkevämmin jatkossa. Ja että siivoan kaapin vähän useammin :D
Jees. Aloitan musafiilistelyn ja yleisen lahnailun about nyt :D Suosittelen muillekin vaatekaapin siivosta.